Mitä sinä tiedät metsistämme? Tiesitkö, että kolme seitsemästä suurimmasta vientituotteestamme tulee metsistä. Suomessa on suhteellisesti eniten metsänomistajia Euroopassa, yli 600 000. Kriisiaikoina metsillä on aina ollut meille suomalaisille erityinen merkitys, kuten nyt korona -aikaan. Puuta tarvitsee ennen kaikkea metsätuotteita käyttävä kuluttaja. Metsä on uusiutuva luonnonvara, toisin kuin esimerkiksi hiekka. Puu kasvaa parhaimpina kasvupäivinään noin kahvikupillisen päivässä ja koko kasvukauden aikana ämpärillisen. Jos menet metsään toukokuun puolivälissä ja kuuntelet hiljaa, voit kuulla puiden kasvun huminan. Metsä on tärkein luonnonvaramme.

Suomen hallitusohjelmassa on asetettu tavoite kaksinkertaistaa puun käyttö rakentamisessa hallituskauden aikana, osoittaa puurakentamiselle tavoitteet julkisessa rakentamisessa, sekä edistää puurakentamisen osaamista ja koko arvoketjun kehittymistä. Rakentamisen tulee olla hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivista heti tämän jälkeen. Puun käytön lisääminen edistää ilmastotavoitteiden toteutumista ekotehokkuuden kautta rakentamisen koko elinkaaren ajan, koska rakennusmateriaalien merkitys on nykyään suuri rakennuskantaan sitoutuvan hiilen kasvun myötä. Rakennusmateriaalien ja -tuotteiden hiilijalanjälkeä rakentamisessa halutaan vähentää ja tätä tavoitetta tukee erityisesti puupohjaisiin tuotteisiin siirtyminen julkisissa hankinnoissa. Puurakentamisen ehdoton vahvuus on hiilen varastoituminen rakenteeseen. Olisi suotavaa, että kulutuspuolta mittaavan hiilijalanjäljen lisäksi tulevaisuudessa yhä enemmän arvioitaisiin myös hiilikädenjälkeä.

Haasteena on puun käytön laaja-alaistaminen julkisessa rakentamisessa sekä kaupunkien ja suurempien rakennusten rakentamiseen. Julkisen rakennuttajan uudisrakentamisen arvo oli vuonna 2019 2,8 mrd. euroa, joka on noin 18 % koko uudisrakentamisen arvosta. Julkisen sektorin edellytetään edistävän ekologista rakentamista sekä ekologisia hankintoja. Puurakentaminen ja puun käytön lisääminen tukee tätä tavoitetta sekä kuntien hiilineutraaliustavoitteita. Suomessa on käynnissä vahva positiivinen kehitysvaihe erityisesti puukoulujen osalta. Kunnat haluavat rakentaa lapsilleen terveellisen, turvallisen ja viihtyisän tilan opiskelulle. Lisäksi luonnonmateriaalien käytöllä sisäpinnoissa on positiivisia vaikutuksia käyttäjiin.  Myös tilojen muunneltavuus ja liikuteltavuus ovat tärkeitä hankintakriteerejä. Tämä on myös kestävän kehityksen näkökulmasta järkevää ottaen huomioon esimerkiksi väestökehitys ja pienentyvät ikäluokat. Myös erilaiset hybridiratkaisut ovat mielenkiintoinen vaihtoehto, jota voi hyödyntää erityisesti esimerkiksi isojen kokoontumisrakennuksien hankkeissa sekä hoivarakentamisessa, kuten sairaaloiden eri osissa.

Rakentamisessa ekologisuuden ohella tuottavuus- ja nopeusvaatimukset ovat korostuneet ja se vie tuotantoa kohti pitkälle vietyä esivalmistusta. Työ siirtyy ja on jo siirtynytkin suurelta osin työmailta teollisiin tuotantotiloihin ja sen myötä myös suunnittelun etupainotteisuus lisääntyy. Puutuotteiden mahdollistamana esivalmistusasteen merkittävä nosto ja pieni hiilijalanjälki ovat avanneet kaupunkirakentamisessa täysin uusia markkinoita uusille puutuotteille. Ei pidä myöskään unohtaa, että teollinen puurakentaminen on resurssiviisas ja taloudellisesti kestävä tapa rakentaa. Kun suurin osa moduulirakentamisen töistä tehdään tehdashallissa, myös sää- ja kosteusriskit ovat minimoituina. Edellä mainittujen asioiden vuoksi puutuotteiden hyödyntäminen mm. kerros- ja julkisessa rakentamisessa onkin kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana.

Tämän ekologisen kehityssuunnan toivomme jatkuvan tulevaisuudessa, ja sen eteen teemme hartiavoimin töitä FM-Hausilla yhdessä julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa.  Me ymmärrämme, että meillä on vain yksi maapallo ja meidän kaikkien on pidettävä siitä huolta. Sen vuoksi haluamme olla mukana ratkaisemassa tulevaisuuden rakentamiseen liittyviä haasteita ja luomassa parempaa huomista tuleville sukupolville. Siksi me teemme tilaa, joka on rakennettu puusta ja joka on taloudellisesti ja ympäristön näkökulmasta aidosti kestävä ratkaisu. Me rakennamme puusta, koska se on paras ja kestävin tapa tehdä viihtyisiä, terveellisiä ja hengittäviä tiloja nopeasti.

Lue lisää kestävästä kehityksestä täältä =>