McDonald’s Suomenoja

Erityistoivein tilattu pikaruokaravintola toteutettiin huippulaatuisena

 

Maaliskuussa 2019 avattu Suomenojan McDonald’s Espoossa on erinomainen esimerkki FM-Hausin moduulien muunneltavuudesta. Puurakenteinen moduulirakennus mallinnettiin tarkasti McDonaldsin konseptiin, ja kaikki erityistoiveet toteutettiin.

– Laatu on todella hyvällä tasolla. Se on meille todella tärkeää, että kaikki on viimeisen päälle tehty, yksityiskohtia myöten. FM-Hausin kohdalla nämä täyttyivät, kertoo Restaurant Support Manager Marko Sokka Food Folk Suomi Oy:stä.

FM-Haus toimittaa moduulit säältä suojassa –pakettina. Rakentaminen tapahtuu sisätiloissa Kuivaketju 10 -menetelmän mukaan.

– Rakennus tehdään vesikattovaiheeseen saakka sisällä. Sitten se pakataan kutistemuoviin ja toimitetaan paikalle. Muovi poistetaan vasta sitten, kun vesikatto on sään kestävä, FM-Hausin toimitusjohtaja Juhani Sjöman kertoo.

Kuivissa olosuhteissa rakentamisen lisäksi FM-Haus on erikoistunut kestävän rakentamisen megatrendeihin: puurakentamiseen, muunneltavuuteen ja siirtokelpoisuuteen.

– Ilmaston kannalta puu on ainoa järkevä materiaali. Rakennusten muokattavuus on tätä päivää. Mestarimoduuleja on helppo siirtää ja laajentaa – mutta myös pienentää, Sjöman korostaa.

Marko Sokka on tyytyväinen Suomenojan McDonald’siin.

– Aikataulut pitivät suurimmaksi osaksi. Positiivisin yllätys on, että suurelta osin kaikki toimii niin kuin pitääkin. Se ei ole aina itsestään selvää, kun tehdään yhteistyötä ensimmäistä kertaa, Sokka sanoo.

Hän kiittelee myös onnistunutta palvelua. Työn johtamiseen hän toivoo jatkossa jämäkämpää otetta, vaikka aikataulut pitivätkin.

– Suosittelen FM-Hausia, koska se on toimiva konsepti kaupan toimialan tarpeisiin. Rakentaminen ei ole sidottu vuodenaikaan. Lisäksi moduulirakennetta on tarvittaessa helppo laajentaa. Näin pystytään vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin.

McDonald’s Suomenoja

 

 

 

  • Pikaruokaravintola
  • Yksilöllisesti valmistettu Mestarimoduuli vuonna 2019
  • Materiaali: Puurakenteinen
  • Neliöt: 483
  • Sijainti: Espoo
  • Rakennuttaja: www.mcdonalds.fi

Kiinnostuitko?

Pyydä tarjous!

tai

Varaa ekologinen
vartti myyjämme kanssa!

FM-Haus Oy
Pellilänkolmiontie 8
31600 JOKIOINEN
puh. (+358) 3 424 9100

Tietosuojaseloste